tiistai 6. elokuuta 2019

Pettymyksien kautta voittoon?

Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, eli emme saaneet kesälle pentuja mutta uudet suunnitelmat ovat jo tulilla. Roihulle olemme valinneet Minnan kanssa urokseksi nyt Villikujan kasvatin, Kelmin
Tässä koirassa on suvussa paljon kivoja käyttökoiria ja tietysti sieltä löytyy myös samaa sukua kuin Roihulla on itselläänkin. Ehkäpä näistä olisi vaikka metsästykseen, ainakin sukujensa perusteella. ;) Eli tässä linkki yhdistelmään: 
Pentue talvi 2019-2020


Kelmin kuvia:




keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Kaksin verroin pentuja keväälle

Tässä toinen pentuesuunnitelma myöhemmälle keväälle: Karvahaalarin Freddy Krueger, "Olli" ja Xtremely Capella, "Nano".

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI55245/16&ReknoE=FI44539/15

"Nano" on tarkoitus astuttaa keväällä, maalis-huhtikuussa "Ollilla". 
Nano on oma kasvattini ja olen hurjan ylpeä sen saavutuksista, niin näyttelyissä kuin kokeissakin.
Nano harrastaa metsästystä ja agililitya aktiivisesti kanssani ja on hyvä unikaveri ja varpaidenlämmittäjä.
Agilityssa ollaan edetty hitaasti ja nyt työ alkaa tuottamaan hedelmää, löytyy vauhtia ja taitoa. 
Nano on hyvän kokoinen, 31cm narttu jolla on broken turkki. Nano on kuvattu päästä varpaisiin ja tulokset ovat olleet priimaa. 


Nano


Nano, HeJW-16
Olli on oman elämänsä Super-Olli. Olli asuu kasvattajansa luona Tottijärvellä muiden parsoneiden ja Akitoiden kanssa. 
Olliin ihastuin ihan perinpohjin parsoneiden erikoisnäyttelyssä syksyllä, Ollin luonne on kultaa ja ulkomuoto, miten sen nyt sanoisi? Komeaakin komeampi? 
Olli on oikeinkin näppärän kokoinen uros jolla kuitenkin hyvä vahva luusto.

Olli

Karvahaalarin Freddy Krueger, "Olli"
Pentueesta odotan paljon, toki kasvattajana ei kai sitä lähtisikään tekemään mitään pentuetta jos niistä ei olisi toiveita?
Jos vaan kotiin sopisi vielä yksi koira niin tästä sellaisen jättäisin, mutta ei sovi ja täytyy tehdä jokin kompromissi, ehkä uros olisi sijoitukseen jollekin metsästävälle tarjolla jos tästä semmoisi tulisi?
Agilityn kannaltakin tästä olisi odotuksia, koko saattaisi pysyä mininä vaikkei sellaista voi luvata mutta edellytystä olisi. Katsotaan keväämmällä mitä tulee ja ihmetellään sitten lisää. ;)




Pentuja suunnitelmissa keväälle

Kasvattini "Roihu", Xtremely B-Ballerina on tarkoitus astuttaa tässä ihan helmikuun aikana Tsekkituonti uroksellani, "Rollolla", Honey Hawkeye Ritakimillä. 
Roihu on pieni, 31cm narttu joka harrastaa monipuolisesti, tokoilua, rallytokoa ja aksaa. Roihu on karkeakarvainen näpsäkkä neiti jolla on järki päässä. Roihun omistaa Minna joka asustaa Kuivannolla ja pennut luonnollisesti syntyvät ja asuvat hänen kotonaan. 



Roihu


Roihun isä Scraffy
Rollo asustaa Nastolassa kotikoirana ja lenkkikaverina, Rollo onkin oikea maratoonari. Rollonkin pääsee näkemään jos haluaa. Rollo on myös kivan kokoinen n.35-36 cm korkea uros jolta ei virta lopu kesken, karva oon broken. 


Rollo nuorena

Tässä linkki yhdistelmään. 
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI50127/14&ReknoE=FI40426/14 


Tämä yhdistelmä on niin mielenkiintoinen että itsekin haluan tästä pennun jotta voin jatkaa jalostusta aikanaan tällä suvulla. Toki tietenkin mennään terveys edellä. 
Roihun emä ja isä ovat molemmat käyttövalioita metsästyksestä ja ehkäpä näistä pennuista voisi ollu jollekin metsästyskaveriksi? Itselläni on kotona asumassa Roihun edellisestä pentueesta uros, Huli jolla ainakin riistaviettiä riittää. 
Kukaties näistä pennuista saattaisi olla myös näyttelyistä kiinnostuneille kaveria muista harrastuksista puhumattakaan? 
Odotan todella innolla tätä pentuetta, lisää tietoa saa minulta. 



keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Huli


Vappunäyttely Lahdessa 1.5.2018 sujui mallikkaasti. Xtremely Desperado, "Huli" oli JUN1, ERI, SA, PU1, SERTI. Tuomarina Nina Janger. Olen kasvattajana erittäinkin ylpeä tämän 1v. nuorukaisen menestyksestä. Seuraavaksi matkaamme kesällä Baltian maissa, jos ei muuta niin lomailemassa. 

tiistai 29. elokuuta 2017

Ensimmäinen muotovalio kasvatistani!

Ensimmäinen muotovalio omista kasvateistani on nyt totta!  
Nano oli Virossa reissussa ja sai sieltä CAC, CACIB ja valioitui Viroon, samalla myös Suomeen koska Nanolla oli jo Suomesta serti ja Latviaan koska sieltäkin oli jo serti.
 Ainut mikä on "mennyt mönkään" valiotumisissa tänä vuonna on kesällinen Liettuan matka jossa jäi yksi luokkaserti puuttumaan Liettuan muotovalion tittelistä. Tosin oisi kai se jo ollut liikaa vaadittu ja mihin sitä muuten reissattaisiin ensi vuonna... ;) 
Nanon tittelirivistö on nyt EE CH, LV CH, FI CH, EE JCH, HeJW-16, ei huono saavutus koiralta joka on juuri 1.8 täyttänyt 2v. 

 

Pennut jo 16 vkoa

Paljon on aikaa kulunut päivityksestä, on ollut ihania asioita ja sitten niitä asioita jotka pistävät kasvattajan näkökulmat täysin uusiksi.
Roihulle ja Maxille syntyi pentuja 4.5.17. 2 narttua ja 1 uros. Kaikille pennuille löytyi ihanat kodit. Tosin yksi jäi meille kotiin, tietenkin kirjavin ja vieläpä uros. Semmoistahan mä en ole todellakaan ikinä halunnut. No mutta "Huli", (Xtremely Desperado), on ihan vallan mainio tyyppi ja luulenpa että siitä on vielä moneen harrastukseen. 
Toinen nartuista meni metsästyshommiin ja toinen narttu kotikoiraksi, tämä pentu oli täysin kuuro. Koko pentue testautettiin Aistissa baer-testillä joka on siis koirien kuulotesti, kaksi pennuista kuulee täysin normaalisti ja yksi on täysin kuuro. 
Kuurolle pennulle löytyi uskomattoman sattumuksen jälkeen koti jossa on aiemminkin ollut kuuro parsoni, mikä tuuri! 


Xtremely Dandelion, kuuro narttu


Xtremely Desperado, uros

Kaikki pennut, Xtremely Dandelion, Deja Vu ja Desperado